Hannu Buri 2022

Kunniajäsen Hannu Buri in memoriam

Juustoseura ry:n ensimmäinen kunniajäsen, toimitusjohtaja Hannu Ilmari Buri kuoli kesäkuun 12 päivänä 2022 Maskussa vuosia jatkuneen sairauden murtamana. Hän oli syntynyt Hattulassa marraskuun ensimmäisenä päivänä 1929.

Hannu valittiin Turun Seudun Juustoseuran hallitukseen melko pian seuran perustamisen jälkeen 1964. Alueseuran puheenjohtajana ja pääseuran hallituksen jäsenenä hän oli vuodet 1992 – 2002. Hänet opittiin tuntemaan rauhallisena ja sovittelevana puheenjohtajana, jolle omien mielipiteiden korostaminen oli vierasta. Etusija annettiin ratkaisujen tarkoituksenmukaisuudelle.

Hannu sanoi kasvaneensa juustontuoksuisessa ympäristössä, sillä hän oli juustomestarin poika. Hänen isänsä oli nimittäin lähtöisin Sveitsistä ja kuului siihen juustomestarien joukkoon, joka ensimmäisen maailmansodan jälkeen jalkautui Suomeen jalostamaan täkäläisten kartanoiden maidot paremmin säilyvään muotoon.

Hannu Buri oli koulutukseltaan kansakoulun opettaja ja ylioppilasmerkonomi. Opettajan toimen ohella hän työskenteli Yksityismeijereiden Keskusliikkeen kaupallisena johtajana sekä Maitotuote Oy:n palveluksessa. 1990-luvun alussa hän perusti pakastealan yrityksen Maskuun ja toimi sen vetäjänä yli 20 vuotta.

Juustoseura ry:n ensimmäiseksi kunniajäseneksi hänet valittiin yhdistyksen vuosikokouksessa 17.4.2013.