Juustoseuran yhteistyökumppanit

Ennen kuin juusto on meidän kaikkien ruokapöydässä, on se taivaltanut monivaiheisen matkan. Se on keitetty, puristettu ja hellästi vaalien kypsytetty. Monesti suuri ”kimpale” on myös leikattu pienempiin osiin ja sitten vasta pakattu asiakasta ja kuluttajaa varten.

Kaikki vaiheet tarvitsevat korkeaa ammattitaitoa, hyviä koneita ja laitteita sekä asianmukaisia pakkausmateriaaleja. Vasta, kun koko ketju on onnistunut työssään, on lautasellamme juusto, joka on säilyttänyt kaikki sen hienot ominaisuudet mukanaan matkansa varrella.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Tällä sivulla esiintyvät toimijat; kotimaisen juuston valmistajat, kone-, laite- ja materiaalitoimittajat sekä juustotiskien palveluntuottajat ovat tällainen ammattilaisten joukko. Heitä yhdistää syvä kiinnostus ja hedelmällinen yhteistyö yhteisen asiamme – Juuston – hyväksi. 

Juustoseura kiittää!

Juustonvalmistuksen romantiikka elää Leivonmäellä. Kokeneiden juustomestarien käsissä perinteistä ja ainoaa oikeaa valmistustapaa vaalien valmistuu Aito Cheddar. Aitoihin hetkiin – aidoille ihmisille. Kaikki alkaa oman tilan tuoreesta aamulypsyn maidosta.
Arctic Milk on perinteikäs meijeri, joka perustettiin Ypäjällä vuonna 2010. Yhtiön ykköstuotteen leipäjuuston valmistus on kuitenkin peräisin jo toimitusjohtajan isoäidin ajoilta 1930-luvulta, jolloin Hilda poikineen teki juustoa Haapavedellä. Arctic Milkin monipuoliset meijerituotteet valmistuvat suvun perinteisin menetelmin juustomestari Juha Lundströmin johdolla.
Herkkujuustola tarjoaa elämyksiä, juustonautintoja, sekä aitoa suomalaista lähiruokaa. Meillä nautit paikan päällä valmistettua juustoja ja näet, miten juustot tehdään käsityönä. Herkkujuustola on kotoisa taukopaikka Sastamalan Häijäässä Tampere–Pori-valtatien varrella. Kaiken keskiössä on juusto, johon suhtaudutaan kaikella rakkaudella, kunnioituksella ja intohimolla.
Tahtomme on myötävaikuttaa luonnonmukaisesti tuotettuun ruokaan ja kestävään maatalouteen valmistamalla tuotteita Suomen alkuperäisrotuisista eläimistä. Raaka-aineet ovat peräisin Suomen alkuperäis eläimistä, suomenlehmistä, suomenvuohista ja suomenlampaista. Suomenhevostakaan emme ole unohtaneet.Nämä eläimet laiduntavat uhanalaisilla suomalaisilla luontotyypeillä, rantaniityillä ja perinnebiotoopeilla, saaden sieltä omat historialliset vivahteensa mukaan lihaan ja maitoon. Kaikki tuotteemme valmistetaan oman tilamme Suomen alkuperäislehmien ja -vuohien maidosta. Tuotteemme löydät verkko- ja tilapuodistamme sekä jälleenmyyjiltämme.
Peltolan maatila ja meijeri tuottaa makunautintoja suomalaisille herkuttelijoille Suonenjoelta käsin. Aidot raaka-aineet, perinteiset valmistustavat, tarkka käsityö ja korkeat laatuvaatimuksemme varmistavat, että tuotteemme vastaavat ruoan valmistajien ja ruoasta nauttivien odotuksia. Tuotteitamme löytyy suomalaisten huippuravintoloiden ruokalistoilta sekä hyvin varusteltujen ruokakauppojen ja erikoismyymälöiden valikoimista.
Vaalan Juustola valmistaa juustoleipää yli 30 vuoden kokemuksella. Juustoleipä on ollut kahvipöydän perinteinen herkku, kun on kokoonnuttu yhteen saman pöydän ääreen. Se sopii erinomaisesti myös moderniin arkeen: jälkiruokiin, salaatteihin ja monenlaisiin pikkupurtaviin! Tule ja tutustu, nyt myös laktoosittomana!
Tervetuloa Palveltavaksi Herkkumestareille Loimme herkkumestarit, jotta sinä saisit parhaat tuotteet omaan pöytääsi. Teemme päivittäin töitä, varmistaaksemme lihajalosteiden korkean laadun. Samoin takaamme, että juustot tiskeissämme ovat korkealaatuisia ja aina tuoreina juuri sinun tarpeisiisi. Teemme joka päivä kaikkemme, jotta sinä saisit parhaiden, tuoreiden herkkujen lisäksi ensiluokkaista palvelua. Koulutetut Herkkumestarimme vastaavat mielellään kysymyksiin ja auttavat sinua löytämään oikeat tuotteet, jotka täydentävät makunautintosi.
Kappelin Juustola on lehmämme Illusian inspiroimana, vuonna 2017 perustettu minijuustola, joka sijaitsee Mikkelin Otavassa vanhan koulutilan alueella. Juustola valmistaa käsityönä homejuustoja lypsytuoreesta maidosta, minkä haemme aivan juustolan naapurista vain ja ainoastaan tarvittaessa. Maitomme menee siis suoraan kattilaan eikä missään vaiheessa seiso kylmiössä. Juustomme ovat pastöroimattomia ja näin ollen ainutlaatuisia. Olemme ainoa juustola Suomessa, joka valmistaa homejuustot täysin käsittelemättömästä raakamaidosta.
Cheese Witches Oy on täyden palvelun erikoisjuustotalo Haluamme tuoda mahdollisimman monipuolisen valikoiman erikoisjuustoja suomalaisten kuluttajien ulottuville ja intohimoinen suhtautuminen juustoihin näkyykin kaikessa tekemisessämme. Tarkoituksenamme on luoda suomalaisille lumoavia herkutteluhetkiä juustojen parissa. Cheese Witches on perustettu vuonna 2014 ja koko olemassaolomme ajan olemme arvostaneet pitkäjänteisyyttä niin asiakas- kuin työsuhteissakin. Nuoresta iästään huolimatta Cheese Witches toimii kymmenien vuosien kokemuksen pohjalta, sillä taustalta löytyy erilaisia kaupan alan työtehtäviä juustojen parissa.
Suomen Juustonvalmistajain Yhdistys ry on perustettu Lahdessa 21.10.1910 ja rekisteröity 9.10.1963. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on juustonvalmistuksen ja sen ammattitaidon edistäminen. Tarkoitusperiensä toteuttamiseksi yhdistys toimeenpanee näyttelyjä, kilpailuja, kursseja, kokouksia ja retkeilyjä sekä kerää juustonvalmistusta koskevia tilasto- ym. tietoja ja julkaisee niitä. Yhdistys voi myöntää avustuksia juustomeijerien ammatti- ja hallintohenkilöstölle juustoon liittyvien tietojen kartuttamiseksi kotimaassa ja ulkomailla. Lisäksi yhdistys voi myöntää apurahan tutkijoille, jotka ovat edistäneet tutkimuksillaan suomalaista juustonvalmistusta, sekä juustonvalmistukseen suuntautuneille, ansioituneille opiskelijoille.
Perustamani Zammi Oy (1995) aloitti herkullisten juustojen maahantuonnin suomalaisiin pöytiin vuonna 2013. ​ Tosin Eurooppalaisten juustoloiden juustot ihanuudessaan ja moninaisuudessaan ovat vieneet kieleni ja mieleni mennessään jo vuosikymmeniä aikaisemmin. ​ Pienen maitotilan kasvattina minulle juustot ovat osa lapsuuden muistoja, niin leivänpäällä, höyryävissä ruuissa kuin herkutteluhetkissä. ​ Nyt voin tarjota ”kaiken maailman” juustoja kaikkien saataville, luomaan uudenlaisia makumuistoja herkkusuille ja heidän jälkipolvilleen. ​ Tänä päivänä olemme Zammin kanssa 200 juuston voimalla tuomassa hyvää suomalaisiin ruokiin, pöytiin, tarjottimiin, retkiin ja koko elämään. ZAMMI Oy, Aila Saarikari
Bouquet Clubin jäsenyystarjous 12 kk Bouquet Club on edistyneemmille viiniharrastajille suunnattu, jäsenmaksullinen klubi. Klubi tarjoaa viinien erikoiseriä, tapahtumia, ravintolaetuja, viinimatkoja ja koulutuksia sekä monia muita rahanarvoisia etuja viininystäville. Klubin vuosijäsenyyden listahinta on 42,00 € ja jäsenmaksu veloitetaan vuosittain. Juustoseuran jäsenille nyt 12 kk mittainen klubijäsenyys -40 % alennuksella hintaan 25,20 €. Alennuksen saa lunastettua klubin nettisivuilta ostamalla jäsenyyden etukoodilla: juu22
Viinilehti on ollut juustoseuran kumppanina jo vuosien ajan. Yhteinen intressimme on vaalia unohtumattomia makuelämyksiä ja tarjota mahdollisuus oppia kiinnostavasta aihealueesta koko ajan lisää. Viinilehden vuosikerta sisältyy juustoseuran jäsenmaksuun. Lisäksi Viinilehti tarjoaa myös muita vaihtuvia etuja jäsenten iloksi. Bouquet Club on uudistunut ja tälle vuodelle on luvassa paljon uusia etuja ja yhteistyötarjouksia jäsenistölle. Bouquet Clubin jäsenyystarjous 12 kk Bouquet Club on edistyneemmille viiniharrastajille suunnattu, jäsenmaksullinen klubi. Klubi tarjoaa viinien erikoiseriä, tapahtumia, ravintolaetuja, viinimatkoja ja koulutuksia sekä monia muita rahanarvoisia etuja viininystäville. Klubin vuosijäsenyyden listahinta on 42,00 € ja jäsenmaksu veloitetaan vuosittain. Juustoseuran jäsenille nyt 12 kk mittainen klubijäsenyys -40 % alennuksella hintaan 25,20 €. Alennuksen saa lunastettua klubin nettisivuilta ostamalla jäsenyyden etukoodilla: juu22 Linkki vieressä klubijäsenyyden ostamiseen: Bouquet Club Bouquet Clubin jäsenyys on kestotilaus ja laskutetaan -40% alehinnalla vuosittain kulloinkin voimassa olevasta vuositilaushinnasta. Jäsenyyden voi perua milloin vaan ottamalla yhteyttä Viinilehden asiakaspalveluun. Asiakaspalvelun yhteystiedot: puh. (03) 4246 5394 ma-pe klo 8-16, sähköposti bouquetclub@jaicom.com.
Dayton Oy on yli 95 vuoden ajan toiminut vakavarainen ja kannattava perheyhtiö, joka tarjoaa laajan johtavien merkkien tuote- ja palveluportfolion niin päivittäistavarakaupan, HoReCa-sektorin kuin teollisuuden ammattilaisten tarpeisiin ruoanvalmistuksen, punnituksen, säilytyksen ja esillepanon suhteen.
https://www.thomeko.fi/
DAT-Schaub Finland tarjoaa Suomen laajimman tuotevalikoiman elintarvikealan materiaaleja. Parhaan mahdollisen ratkaisun asiakkaan tarpeisiin löydämme tiiviissä yhteistyössä asiakkaan ja päämiestemme kanssa. Varmistamme laadun yksittäisistä koneista koko tuotantolinjan kattaviin projekteihin.
We are in Business to Protect And automationSealed Air Brings together packaging materials, equipments, services and automation to provide essential protection for products an people.
From weight-accurate slicing to the precise infeeding and packaging of sausage, meat and cheese: Weber Maschinenbau is one of the leading system providers for cold cuts and one of the most important partners for the food processing industry. The portfolio is versatile and offers perfect solutions for all requirements and application areas.
Toimintamme perusideana on luoda asiakkaalle lisäarvoa hyvin myyvällä pakkauksella, joka antaa erinomaisen säilyvyyden pakatulle tuotteelle. Keräämme jatkuvasti maailmalta uraauurtavia ratkaisuja ja toteutuksia, joita voimme sitten soveltaa asiakkaittemme erilaisiin tarpeisiin.
MULTIVAC on maailman johtava integroitujen pakkausratkaisujen valmistaja. Pakkauskoneiden valmistamisen lisäksi keskitymme tuotteiden työstämiseen, leikkaamiseen, merkitsemiseen ja etiketöintiin sekä laatutarkastuksiin ja käsittelyyn. Asemamme markkinoilla perustuu innovatiiviseen huipputekniikkaan, laajaan tuotevalikoimaan sekä monivuotiseen asiantuntijuuteemme ja kokemukseemme.
Wipak on elintarvikkeille ja sairaalatarvikkeille suunniteltujen tehokkaiden ja kestävien pakkausratkaisujen ja -palveluiden globaali toimittaja. Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa luodaksemme jatkuvaa lisäarvoa innovaatioillamme ja palveluillamme.
Omaco Oy on elintarviketeollisuuden koneisiin, laitteisiin ja materiaaleihin keskittyvä yritys. Edustamme valikoitua joukkoa eurooppalaisia ja amerikkalaisia yrityksiä, joiden tuotevalikoima on sekä innovatiivinen että asiakkaille lisäarvoa tuova. Tuottavuus ja laatu ovat avainasemassa tuoteohjelmassamme.
Korkealuokkaisia pakkausmateriaaleja elintarviketeollisuudelle Elintarvikkeiden vaatimuksiin vastaavat pakkaukset, näyttävä painojälki ja läheinen asiakasyhteistyö luovat Westpak-laadun.